Olen Helsingistä kotoisin oleva, vsta 1982 Kuhmoisissa asunut toimintaterapeutti ja osa-aikainen koirapalveluyrittäjä. Käytän koiria mm. työssäni eläinavusteisessa terapiassa. Puolisoni Alpo on korvaamaton apu monessa hommassa mm. koirien ulkoiluttamisessa. 

Kennelnimi Kesiliin minulle on myönnetty 1990, kasvatin 1990-luvulla muutaman samojedipentueen. Nyt 2000-luvulla olen päivittänyt kasvattajaosaamiseni SuKoKa ryn (Suomen Koirankasvattajat) kasvattaja-akatemiassa Lahdessa vv 2016-17. Olen Suomen Kennelliiton, Suomen Kääpiösnautserikerho ryn ja Suomen Snautserikerho ryn jäsen, sekä SuKoKa ryn kannattajajäsen.
Snautsereiden pariin meidät johdatti poikamme Sampon musta keskari ´Pessi´ (Wanhan Purolan Indigo).

Kasvatustyöni tavoitteena on hyvin sosiaalistettu, rotumääritelmän mukainen, terve ja hyväpäinen koira. Minulle on tärkeää myös hyvät luottamukselliset suhteet kasvattamieni koirien perheisiin.